Julkaistu alun perin Satakunnan Kansassa 27.02.2025
ULVILASSA on useampi vuosi puhuttu tekonurmipohjaisen palloiluhallin tarpeesta. Laajasti kannatusta saaneen valtuustoaloitteen pohjalta viranhaltijat selvittivät hallin tarvetta ja sille todettiin selkeä tarve. Uusi palloiluhalli palvelisi ulvilalaisten käyttäjien lisäksi laajasti ympäri kaikkia maakunnan asukkaita.
Ulvilalaisten jalkapalloilijoiden määrä on kasvanut huimasti viime vuosina, minkä lisäksi pesäpallo on kaupungissamme suosittu harrastus. Nykyiset harjoitusolosuhteet Ulvilassa ja laajemmin Porin seudulla eivät kuitenkaan riitä vastaamaan paikallisten seurojen ja harrastajien tarpeisiin.
Talvikaudella joukkueet joutuvat harjoittelemaan ulkona epäsuotuisissa sääoloissa tai matkustamaan muihin kaupunkeihin, jos vapaata tilaa ylipäätään löytyy.
UUSI palloiluhalli mahdollistaisi ympärivuotisen harjoittelun sekä antaisi uusia mahdollisuuksia myös koulujen liikuntatunneille, erilaisille tapahtumille ja muille urheilutoimijoille. Halli vahvistaisi Ulvilan asemaa aktiivisena urheilu- ja tapahtumakaupunkina sekä houkuttelisi myös naapurikuntien seuroja käyttämään hallia, tuoden alueelle lisää elinvoimaa.
Uudesta hallista on tehtävä kerralla laadukas ja pitkäikäinen. Korkeaa laatua tavoiteltaessa on rehellistä myöntää, että investointi on kaupungille kallis. Siksi valmistelutyö tulee tehdä huolella ja naapurikuntien seurat tulee saada mukaan hallin käyttäjiksi.
Halli tulee saada tehokkaaseen käyttöön aamusta iltaan ja maltillisilla käyttömaksuilla osaltaan katetaan hallin käyttö- ja rakentamiskuluja.
INVESTOINTI palloiluhalliin olisi huomattava sijoitus kuntalaisten hyvinvointiin sekä koko lähiseudun elinvoimaan. Meidän on uskallettava tehdä rohkeita tulevaisuuden investointeja, jotta voimme pysyä elinvoimaisena myös tulevaisuudessa. Siksi päätös uuden palloiluhallin rakentamisesta on tehtävä ensi valtuustokaudella.
Roope Rantala
Kaupunginvaltuutettu (kok.)
Ulvila